Irti länsimaisesta pelkoretoriikasta – realistinen katsaus Venäjään
Keskustelu Venäjästä on ajautunut toistavan retoriikan loukkuun. Jatkuva ennustus sodan laajenemisesta samanaikaisesti Venäjän uhkaa ja heikkoutta korostamalla ei ole rakentavaa analyysiä, vaan lähinnä itseään toteuttavaa profetiaa, jolla on vain vähän todellisuuspohjaa. Venäjän tilannetta kannattaa tarkastella realistisesti ilman länsimaista pelkoretoriikkaa ja huomioida maan todelliset haasteet sekä mahdollisuudet.
Venäjän akateeminen eliitti on viime aikoina rikkonut ulkopolitiikan kritiikin tabun. Venäjän kansainvälisten asioiden neuvoston (RIAC) puheenjohtaja Dmitri Trenin on todennut maan olevan keskellä “uutta maailmansotaa kollektiivista länttä vastaan”, mutta arvostellut samalla oman maansa ulkopoliittista asiantuntijuutta todellisuudesta irrallaan olevaksi. Tämä itsekritiikki ei ole merkki heikkoudesta, vaan strategisesta hereilläolosta.
Valdai-klubin ohjelmajohtaja Ivan Timofejev on mennyt pidemmälle. Hänen mukaansa teknisen, tieteellisen ja teollisen modernisaation puute tekee kilpailukyvyn ylläpitämisestä vaikeaa, ellei mahdotonta. Timofejev vetoaa Pietari Suuren perintöön: tuolloinen modernisaatio oli väkivaltainen mutta välttämätön prosessi, jossa tekniikkaa ja osaamista lainattiin länsivihollisilta.
Nyt, kun yhteistyö Euroopan kanssa on vaikeutunut, Venäjä on kääntynyt uusien kumppanien – erityisesti Kiinan – puoleen, mutta ei sulje pois yhteistyötä lännen kanssa. Tämä avoimuus vihollisuuksien keskelläkin kertoo venäläisestä pragmatismista.
Neljännen teollisen vallankumouksen ja digitalisaation saralla Venäjä on ottanut merkittäviä harppauksia pakotteiden pakottamana. Pakotteet ovat nopeuttaneet siirtymää kotimaisiin ohjelmistoihin ja kiihdyttäneet teknologista omavaraisuutta.
Valtio on panostanut teollisen digitalisaation standardointiin, ja siviilisektorilla metallurgian suuryhtiöt Severstal, NLMK ja MMK ovat toimineet edelläkävijöinä tekoälyn ja digitaalisten kaksosten käyttöönotossa. Puolustusteollisuudessa tekoälyä on integroitu muun muassa Okhotnik- ja Narval-taistelualustoihin, ja presidentti Putin on korostanut tekoälyn merkitystä uudessa aseistusohjelmassa.
Nämä edistysaskeleet ovat osa laajempaa strategista kokonaisuutta, jossa Venäjä rakentaa uutta taloudellista perustaa ulkoisten paineiden keskellä. Vaikka asema länsijohtoisissa talousinstituutioissa on heikentynyt, maa kehittää aktiivisesti vaihtoehtoisia rakenteita erityisesti BRICS-yhteistyön puitteissa. Kansallisten valuuttojen osuus Venäjän kaupassa BRICS-kumppaneiden kanssa on kasvanut huomattavasti.
Strategisen turvallisuuden näkökulmasta Venäjä sijaitsee kahden vallan välissä: lännessä EU on vastustaja, idässä Kiina strateginen kumppani. Ydinasevarasto suojaa suorilta suurhyökkäyksiltä, mutta maa on haavoittuvainen matalan intensiteetin konflikteille eteläisillä rajoillaan.
Sisäisesti Venäjä kamppailee edelleen monien tuttujen haasteiden kanssa, kuten sosiaalisen eriarvoisuuden, alueellisten kehityserojen, raskaan byrokratian, heikon infrastruktuurin sekä ympäristöongelmien kanssa.
Talouden militarisoituminen kuluttaa työvoimaa, demografinen kriisi on vakava ja pakotteiden aiheuttama teknologinen kuristus kriittinen. Silti maalla on merkittäviä vahvuuksia: korkeasti koulutettu väestö, vahva kulttuuriperintö, osoitettu selviytymiskyky kriiseissä sekä pitkä perinne teknologisista läpimurroista vaikeinakin aikoina.
Varovainen Putinin valtaryhmä ei tule laajentamaan sotaa Ukrainan ulkopuolelle. Mahdollinen eskalaatio ei lähtisi Moskovasta, vaan pikemminkin länsimaisten tahojen, erityisesti Lontoon johtamien piirien, lietsomana. Jatkuva uhkakuva Venäjän hyökkäyksestä esimerkiksi Baltiaan tai Suomeen on enemmän pelon lietsontaa kuin uskottavaa analyysiä.
Lännen strategisena tavoitteena näyttää olevan saada Venäjälle ennustettava ja omille eturyhmilleen alisteinen johto. Venäjän kansallisen edun kannalta varteenotettavampi vaihtoehto olisi kiinalainen malli: sosialistinen markkinatalous, jossa valtio ohjaa taloutta ja valikoi teknologiaa ilman länsimaista demokratiaa tai resurssien luovuttamista ulkomaiselle pääomalle.
Putinin jälkeen Venäjä tarvitsee uuden, kansallismielisen ja teknokraattisen johtajan, joka kykenee toteuttamaan modernisaatiota kiinalaistyyppisellä linjalla tinkimättä maan strategisesta itsemääräämisoikeudesta.
Venäjä on strategisessa risteyksessä. Se ei halua laajentaa sotaa, eikä se voi perääntyä Ukrainasta ilman sopimusta, koska se merkitsisi nykyisen järjestelmän loppua. Irtautuminen sekä neuvostoajan taakasta että sotatalouden noidankehästä vaatisi asioiden uudelleenarviointia, uutta johtajuutta sekä kykyä hallita sisäisiä ristiriitoja ja ulkoisia paineita. Lopputulos riippuu lopulta siitä, miten Venäjä itse määrittelee oman tiensä – ei siitä, miten ulkopuoliset sitä tulkitsevat.